25.4.2015

Vaatevallankumous #fashrev

Eilen vietettiin kansainvälistä vaatevallankumous päivää. Oli selvää, että osallistumme siihen! Eli nuttu nurinpäin, kuva someen ja kysymys vaatevalmistajalle who made my clothes?

Vaatevallankumous sai alkunsa 2 vuotta sitten, kun Bangladeshissa romahti Rana Plaza tekstiilitehdas. Tuhansia ihmisä loukkaantui ja menehtyi. Tehtaassa valmistettiin monen eri vaatemerkin vaatteita. Vaatevallankumous kampajan tavoite on herätellä vaateteollisuutta ja tehdä muodista läpinäkyvämpää ja vastuullisempaa. Tavoite on saada on ompelijoille paremmat työolosuhteet; kunnon palkka sekä hyvät ja turvalliset työolot. 

Tänä päivänä hyvin monet kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia vaatteidensa alkuperästä. Vaatevallankumouksen tavoite on viestiä vaatevalmistajille, että kuluttajat haluavat tietää enemmän vaatteiden alkuperästä ja tehdä eettisiä valintoja.


Roosa oli häärimässä Vaatevallankumous pisteellä Sanomatalolla


Ja Sohvi vaikutti yhteistyökumppaninsa liikkeessä

Eilen jaettiin hyvin aktiivisesti somessa nuttu nurinpäin kuvia. Tänä vuonna kampanjassa oli mukana 70 maata ja miljoona ihmistä eripuolilta maailmaa. 
Kuvat löytyvät Twitteristä, Intagramista ja Facebookista hakusanoilla #vaatevallankumous #fashionrev #fashionrevolution #whomademyclothes 

Tapahtuman viralliseen kotisivuun pääset tästä.

Olitko mukana kampajassa? 

Tästä linkistä lisää taustatietoa aiheesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti